Erään sukutarinan arviointia

Päiviö Piha

 

Vanha tarina

Kuulin ko. sukutarinasta 1980-luvun alkupuolella veljeltäni Anterolta, joka puolestaan oli saanut siitä tiedon Antero Tiirikalta.  Vuoden 1985 sukukokouksessa tapasin Antero Tiirikan ja pyysin lähettämään minulle tarinasta keräämänsä tiedot, jotka hän sitten lähettikin minulle 19.12.1985. Ks. Liite 1  sekä Henkilö- ja viiteluettelo.

Tarinan – oikeammin kyläjuorun – mukaan isäni 29.6.1857 syntyneen äidin Lovisa Fransinan isä olisi ollut Samuel Hellman eikä Isak Daniel Tapani, jonka kanssa Lovisa Asmi solmi avioliiton 4.6.1857.

Tartuin omalta osaltani asiaan pyrkien pikku muistiolla selvittämään ko. juorun todenperäisyyttä kokemuspiirissäni esiintyneiden tietojen ja havaintojen perusteella. Palautetta siitä sain vain veljeltäni Anterolta, joka eräässä keskustelussa ottamatta varsinaista kantaa katsoi juorun todenperäisyyden olevan mahdollista.

Olen nyt tarttunut asiaan uudelleen, hyödyntäen em. selvitystäni sekä myöhemmin esiin tulleita tietoja ja näkemyksiä. Kun kyseessä nykyhetkellä on yli 150 vuoden takainen tapahtuma, ei sen käsittely enää voine loukata kenenkään intimiteettisuojaa.


Lähtötiedot

Kertojana Antero Tiirikalle on ollut Salme Lavi (s. 1926), joka puolestaan oli kuullut asian isältään Viljo Uusi-Asmilta (s. 1901). Tämän isovanhemmat olivat samaa sukupolvea kuin Lovisa Vanha-Asmi. Vuoden 1820 tienoilla vanha Asmundin talo oli jakaantunut kahtia: Vanha-Asmi ja Uusi-Asmi. Talonpuolikkaat olivat siis naapureita, joten asioita ”tiedettiin”. On ymmärrettävää, että kylän tärkeiden talojen sukujuorut säilyivät ja että merkittävimpiä niistä kerrottiin vielä vuosikymmenien päästä.

Antero Tiirikka viittaa ikä- ja varallisuussuhteisiin: Lovisa Vanha-Asmi oli syntynyt 10.6.1837, Samuel Hellman 5.5.1838 ja Isak Daniel Tapani 7.3.1828. Samuel oli talollisen poika, mutta Isak varakas nuori isäntä (hänen isänsä oli kuollut v.1852).  Koska Lovisa Fransina oli syntynyt vain 25 päivää vihkimisen jälkeen, oli asiassa täytynyt olla jotakin mutkistumaa - ehkäpä varakas isäntä oli ”pelastanut” kenties jo aikaisemmin haluamansa tytön.


Mutkistumaan viittaa myös Salme Lavin isän kertomus siitä, että ”tapauksen johdosta Samuel lähti lukkarin kouluun koska oli harmistunut kyläläisten puheisiin”.  Eemil Helkiön muistelmien mukaan Samuel oli Turussa ns. Bell-Lancaster-koulussa jo ainakin kevätpuolella 1859, vajaat kaksi vuotta Lovisa Fransinan syntymisen jälkeen, mikä siis ajallisesti sopisi.


Isäni sukulaisista

Isäni äidillä oli Melander-sukukirjan (9) mukaan 6 veljeä ja 2 sisarta, syntyneet aikavälillä 1859-1881. Minulla on se muistikuva, ettei isäni (11) milloinkaan puhunut ”enoistaan” tai ”tädeistään”, edes kysyttäessä, mitä kyllä lapsena alitajuisesti kummastelin. Ei liioin serkuistaan, joita kyllä virallisesti oli lukuisasti. Isoäitini kyllä muistan puhuneen Arvosista ja Elosista veljinään (huom. senaikainen villi sukunimikäytäntö). Pääsinpä 1930-luvulla pikkupoikana käymään isoäitini kanssa Elosilla, jossa oli joukko sopivan ikäisiä tyttärenpoikia.

Isäni isällä puolestaan oli peräti 9 sisarusta, mutta veljeni Sakarin sukututkimusten mukaan niistä kuoli 5 jo pikkulapsena ja 4 lapsettomana 1900-luvun taitteessa. Täten isäni vaikeneminen sukulaisistaan koski nimenomaan isäni äidin sisaruksia ja näiden lapsia.

Isäni veljen Kustaan (12) perheessä oli kuusi lasta, mutta koko sukuhaara sammui oleellisesti keuhkotaudin takia, useat lapset jo varhaisella iällä. Heistä kyllä puhuttiin kotonani.

Edellä mainittu isäni puhumattomuus on voinut olla traumaattinen seuraus oman äidin alkuperän tiedostamisesta. Tällaisella asialla oli vielä tuohon aikaan dramaattinen merkitys, jota nykyaikana on vaikea käsittää. Kylällä kulkevista puheista isäni on täytynyt olla täysin tietoinen. Kerran Raumalta pois lähdettyään hän ehkä halusi katkaista kaikki suhteet entiseen kotikylään. Lisävirikkeenä tällaiseen suhtautumiseen on voinut olla se, että isoäitini tai myös äitini kertoman mukaan Tapanin taloa silloin pitäneet naimattomat veljekset olivat olleet kovin viinaan meneviä.


Lovisa Fransinan suhteet kotitaloonsa Tapaniin

Erään vahvistamattoman tiedon mukaan kävi niin, että kun Lovisa Vanha-Asmi oli naitettu Tapanin talon pojalle, Lovisan vanhemmat eivät enää  halunneet olla tekemisissä tyttärensä kanssa. Tämän tiedon kanssa ristiriidassa on kuitenkin se, että Lovisan vanhempi veli oli lapsen kummi, joten pikemminkin hyviä suhteita haluttiin ylläpitää.

Muistan, että isoäitini valitteli silloin tällöin Tapanin perinnönjaossa kärsimäänsä vahinkoa, näin sen silloin ymmärsin. En nuorena poikana osannut valittelua oikealla tavalla kuunnella. Kävikö niin, että hän alun perin kärsi vääryyttä oletetun alkuperänsä takia, vai oliko hänellä huonoehtoinen perintösyytinki, jossa vuotuinen rahamäärä väheni inflaation myötä (perinnönjaosta ja sen ajankohdasta ei ole tätä kirjoitettaessa tietoa). Perunoita ja muita elintarvikkeita hän elatuksekseen joka tapauksessa jonkin verran (Tapanilta?) sai.

Runoilijan tuntemuksia

Isäni Waldemar Piha valmistui kansakoulunopettajaksi v. 1904 ja avioitui Helma Hellman’in, Samuel Hellmanin veljen Kustaan tyttären, kanssa v. 1905. Mikäli perimäjuoru oli totta, olivat hänen äitinsä ja puolisonsa serkuksia. Ensimmäinen opettajanvirka alkoi Alastaron Hennijoen koulussa v. 1904. Hän oli kasvatuksen ja valistuksen voimakas edustaja, puhuja, vaikuttaja. Hän oli myös runoilija, jonka teos ”Aamuruskon siivillä” ilmestyi v. 1911 ja painovalmiiksi laadittu ”Sumuaallot” jälkeläisten toimesta v. 1961.

Jälkimmäisestä teoksesta voi löytää runoja, joiden voi tulkita kuvastavan hänen tunteitaan hänen äitiänsä koskevista juoruista. Oli juoruissa sitten perää tai ei, on niiden täytynyt painaa isääni kovin. Näitä tuntojaan  Waldemar Piha purki ”Sumuaalloissa”, jotka pääosin on kirjoitettu v. 1913 ja heti seuraavina vuosina, hänen ollessaan noin 31-vuotias.

Ehkäpä heti nimiruno ”Sumuaallot” kertoo idealistisen maailman särkymisestä, kun puheet ensi kerran oli kuultu: ”Ah, usva-aallot silloin vyöryi sankat…”. Runossa ”Karaistu” hän kertoo: ”Ennen kaunamieltä kannoin pistäväisten kielten tähden…”  ja  ”Öitä valvoin vainen, mietin ihmismielen ilkeyttä…”. Juorupuheilla on voitu iskeä todella kipeästi. Sen aikuinen moraalifilosofiahan oli vallan toinen kuin nykyinen.

Runoja ”Thamarin suru” ja ”Kullervon miekka” voi tulkita juorujen aiheuttaman trauman ilmentymänä. Näissähän on kyseessä veljen ja sisaren insesti, tunnetut Raamatusta ja Kalevalasta. Tietenkään isäni ja äitini tapauksessa ei mitään vastaavaa ollut, mutta saattoi herkälle mielelle aiheuttaa hankalia tunteita, jos uskoi, että vaimo ja äiti olivat serkuksia.

Vielä yhden runon yksi sana tuntuu osoittavan, että isäni tiesi juorupuheet ja että hän mahdollisesti itsekin uskoi niihin. Runo on ”Vuoden ensi aamu”, jossa hän kuvaa syntymäänsä: ”Terve, aamu tammikuinen, silloin synnyin, tuiretuinen…”. Siinä hän ottaa itselleen epiteetin ”tuiretuinen”, joka esiintyy Kalevalan 35. runossa jakeissa 203 ja 215, joissa Kullervo ja hänen sisarensa selvittelevät syntyperäänsä: ”Kalervon katala poika, tuhma poika tuiretuinen, lapsi kehjo keiretyinen…” .


”Keinutuolikeskustelua”

1930-luvulta muistan miten isäni ja äitini joskus istuivat keinutuoleissa keskustelemassa, ja sitten hiukan huvittuneessa äänilajissa puhuivat itsestään todeten jotakin sellaista että ”me taidamme olla vähän sukulaisia, ollaankohan me pikkuserkkuja”. Näin jälkikäteen muistellessa tuntuu, että keskustelussa oli vähän ilkamoiva, vihjaileva sävy. Saatiin  sellainen ajatus, että me lapset olimme isän kanssa pikkuserkkuja. Tämähän olisi tarkasteltavan juorun mukainen toteamus. Vanhempani eivät tosin tuota ajatusta erityisen selkeästi lapsilleen tarjoilleet, eivät kyllä kiistäneetkään.

Tuo muistamani keinutuolikeskustelu oli varmaankin varttuneen iän helpotuksen tuntemuksia traumalle, joka aikoinaan oli painanut mieltä.  Kuvaamani keinutuolikeskustelu mielestäni osoittaa, että vanhempani hyvinkin tunsivat juorun, mahdollisesti jopa hyväksyivät sen käytännössä todeksi.


”Mnää ole Asmilt”

Isoäitini Lovisa Fransina oli meillä Tyrväänkylässä aina talvikaudet. Muististani on kummunnut eräs hänen lausumansa, kuulin sen useita kertoja, seuraavassa muodossa: ”Mnää ole Asmilt - Asmilt mnää ole”. Lapsena ei tuohon kiinnittänyt muuta huomiota kuin sen, että saman kuuli useita kertoja. Nyt ymmärrettynä sanoma on selvä: isoäiti ei tuntenut olevansa kotoisin ”kodistaan” Tapanilta, vaan äitinsä kotoa Asmilta (Vanha-Asmilta). Että Isak Tapani ei ollut hänen isänsä vaan se oli joku muu.

Kun isäni kirjoitti kirjeitä äidilleen Vermuntilaan, oli osoitteessa Fransina Piha. Siis Fransina oli hänen oikea kutsumanimensä, joskin hän usein esitteli itsensä Lovisa Fransina’ksi. Ehkä painaakseen muistiin koko nimensä lapsenlapsilleen, mutta voipa olla niinkin, että häntä lapsuudessa oli kutsuttukin nimellä ”Lovisa Fransina”. Kuten Onni E. Helkiön mainiosta teoksesta ”Tott vai jekku, raumlaist knekku” (2) voi helposti todeta, jää rauman kielessä genetiivi usein (useimmiten?) ilman n-liitettä. Silloin ”Lovisa Fransina” tarkoittaa samaa kuin ”Lovisan Fransina”, siis äitinsä Lovisan tytär. Ehkäpä häntä Tapanilla jopa hyljeksittiin lapsi- tai sisaruspuolena, helposti myös kylän puheissa.


Kirkonkirjojen merkinnät ja todistusarvo

Alkuperäisiä kirkonkirjoja on netissä tutkinut  Paula Karlsson (7). Hänen tutkimiaan asiakirjoja ovat Rauman msk:n syntyneet 1857, vihityt 1857, rippikirjat 1854-1860 sekä luettelo rippikoululaisista 1852. Lapsen isä oli niiden mukaan Tapanin talollisen poika Isac Daniel Isacsson ja äiti Lovisa Fredriksdotter Gla Asmi. Yksi kolmesta kummista oli Lovisan veli, talollisen poika Fredric Fredricsson. Vihkiminen oli tapahtunut kotona (Asmilla) ja morsian oli puettu ”i skrud”, mikä tarkoittanee (viattoman) morsiusasua. Rippikirjan sivulta 134 löytyy Tapanin perhekunta, lapsista on mainittu Lovisa Fransina ja v. 1859 syntynyt Daniel. Rippikoulua v. 1852 olivat käyneet sekä Lovisa Asmi Rostedt että torpparinpoika Samuel Hellman.

Kirkonkirjat eivät mitenkään tue juorua, päinvastoin. Mutta tietysti se, joka ilmoittautuu isäksi, on kirkon silmissä ja kirjoissa isä, vaikka kyseessä olisikin vain käytännön syistä tehty muodollinen ilmoitus. Näin on aikojen kuluessa varmasti paljon tehty. Kyseisessä tapauksessa todennäköistä olisi ollut, että talonisäntä olisi avioitunut jo paljon aikaisemmin kuin vain 25 päivää ennen synnytystä, mikäli olisi ollut oikea isä. Mutta vain 19-vuotias entisen torpparin poika oli selvästi huono naimakauppa ja oli tuskin edes naima-ikäinen. Ehkä siis kyseeseen tuli varsinainen naimakauppa, jonka vanhemmat järjestivät taloudellisin ehdoin.  1800-luvulla lapsiakin oli yleensä niin paljon, ettei yksi ylimääräinen paljon merkinnyt, joskus se ehkä tuli vain ”päälliskauppana”. Kirkonkirjojen todistus ei siis oikein tunnu todennäköiseltä.


Talot

Melanderin sukukirjassa (9) on sivulla 390 kuva Fredrik Rostedt Asmin (Lovisa Vanha-Asmin isän) 1860-luvulla rakentamasta Vanha-Asmin talosta.  Sivulla 371 on kuva Uusi-Asmin talosta, joka oli rakennettu 1820-luvulla, heti Asmin (Asmund’in) tilan kahtiajaon jälkeen. Kummassakin näkyy pitkällä sivulla 6 ikkunaa. Sama ikkunamäärä näkyy olevan Kulamaan Helkkilän talossakin, kuten näkyy kuvasta HH-sukukirjan (4) alkusivulla. Talon rakennutti Kustaa Hellman kesällä 1864. Muistettakoon, että Hellmanin torpasta oli vasta vuonna 1852 tullut talo, kun Emanuel ja Liisa Hellman ostivat puolet Liisan kotitilasta Virkusta. Kyläjuorun syntymäajankohtana eli vuonna 1857 tilan rakennukset varmaan vielä olivat vaatimattomia. Täten Helkkilä ei vielä ollut vauraiden talojen joukossa, seikka, jolla varmaan oli merkitystä Lovisa Vanha-Asmin naimakauppojen kannalta.

Kulamaan Helkkilän ja Vermuntilan Asmin välimatka oli 4-5 km.


Henkilövalokuvien tarkastelua (ks. Kuvaliite)

Jossakin määrin ulkonäkö on periytyvä ominaisuus. Suurta varovaisuutta on kuitenkin noudatettava, jos tässä mielessä vertailee kasvonpiirteitä.  Mainittakoon nyt kuitenkin, että HH-valokuvissa (3) olevasta eräästä Samuel Hellmanin kuvasta nähdään, että hänellä oli nenävartensa yläosassa pieni kohouma, ja että samantapainen kohouma on todettavissa myös hänen poikansa Toivo Helon kuvasta. Perimää tai ei, kohouma on todettavissa myös Waldemar Pihan ja kahden hänen lapsensa nenävarressa.

Isälläni oli luonnonkihara tukka, joka periytyi vastaavanlaisena luonnonkiharana hänen kahdelle tyttärelleen ja vaimennetussa muodossa ainakin neljälle hänen pojistaan. Samuel Hellmanin tukasta ei oikein kuvista saa selvää, mutta jonkinasteista kiharuutta voisi ounastella. Myös Toivo Helon tukka on ollut kuvien mukaan laineikas.


Samuel Hellmanin temperamentti

Eemil Helkiön muistelmissa (1) on kuvauksia Samuel Hellmanista ja myös tämän äidistä, Liisa Hellmanista (o.s. Virkku). Kirjeessään isälleen 15.12.1872 Samuel muistelee äitiään ja toteaa: ”--- hän, jonka kuva minä olen, jonka heleästä äänestä kaikuivat kirkko ja koti, metsät ja vainiot ---”. Varmaan Samuel oli perinyt musiikilliset kykynsä äidiltään, ehkä kasvonpiirteensäkin.

Liisa Hellman oli ”helposti kiivastuva” tai ”jonkin verran kiivasluontoinen ja tarmokas nainen”. Samantapainen oli myös poikansa Samuel, josta Eemil Helkiö sanoo: ”Sedän luonne oli harvinaisen tunteellinen ja vaihteleva. Hän saattoi olla erinomaisen loistavalla tuulella, olla iloinen ja sydämellinen. Mutta hän saattoi myös olla sangen kärsimätön, pikaistunut ja jyrkkäsanainen”. Toinen lainaus: ”Kun näki tuon kookkaan ja komean miehen säveliä hyräillen kävelevän luonnon helmassa tai virittelevän ja laittelevan monia soittokoneitansa iloisena ja hyväntuulisena, ei voinut muuta kuin rakastaa ja kunnioittaa miestä”.

Tuo taiteellistyyppinen temperamentti ja komea olemus omalla tavallaan tekivät mahdolliseksi myös nuoruuden oletetun rakkauden, josta sukujuoru olisi saanut alkunsa.


Loppuarviointia

Käsittelyn kohteena on kaukaisen ajan tapahtuma. Uskoako sen suhteen kirkonkirjoja vaiko kyläjuorua? Edellä on pyritty esittämään tiedossa olevia tosiasioita ja muistikuvia, joiden voisi katsoa tukevan kyläjuorua. Lähtökohtana on tällöin se, että kirkonkirjoihin merkitään isäksi se, joka on isäksi tunnustautunut, joten kirkonkirja ei välttämättä ole totuus.

Tämän kirjoittajalle on esitettyjen tarkastelujen pohjalta hahmottunut kuva, jonka mukaan kyläjuorun todenperäisyys on melko todennäköinen ainakin ”aviottomuuden” osalta. Tähän viittaa jo kyläjuorun pitkäikäisyys sinänsä, mutta välittömästi myös nuorena poikana kuulemani isoäitini lausahdus ”Mnää ole Asmilt”. Pienessä kylässä kaikkien nuorten seurustelua varmaan seurattiin niin, että asioita ”tiedettiin”. Näin isäehdokkaaksi tuli Samuel Hellman. Vanhempieni täytyi tästä juorun väitteestä olla tietoisia, koska se tuli ”keinutuolikeskustelussa” esiin niin, että lapsetkin oivalsivat asian ”pikkuserkkutasolla” vaikka eivät ymmärtäneetkään taustoja.

Jäljellejääneistä suvun kirjeistä ei ainakaan toistaiseksi ole tullut esiin mitään ko. tapahtumiin viittaavaa. Tietysti varsinkin siihen aikaan oli asioita joista ei puhuttu.

Täyttä varmuutta asiasta puoleen tai toiseen emme siis voi saada. Suvun jäseninä meillä on syytä kiittää Antero Tiirikkaa sukutarinan muistiinmerkitsemisestä ja eteenpäin välittämisestä. Viisas oli hänen lähetekirjelmänsä loppulause: ”Tässäpä sitä olisi tulevaisuuden geenitutkijoiden käytännön työmaa”.



HENKILÖ- JA VIITELUETTELO


1.    Helkiö, Eemil (HH 76): Tietoja ja muistoja Helkkilän Hellmanin suvusta. Moniste v 1935, 104 siv. Julkaistu 20.2.1954.

2.    Helkiö, Onni E. (HH 88): Raumlaist knekku, tott ja jekku. Sukutoimikunta v 1990, 181 siv.

3.    Helkkilän Hellman-sukuseuran kotisivut www.hellman-suku.fi , ylläpitäjä Juhana Piha (HH 106 D).

4.    Helkkilän Hellman-sukukirja (viitteissä HH). Osa I Ilma Orkamo (HH 110), osa II Ilmari Helomaa (HH 133), osa III Kalevi Piha (HH 106). Julkaisuvuodet 1964, 1980 ja 1995.

5.    Hellman, Emanuel ja Liisa (HH 7).

6.    Hellman, Samuel (HH 108).

7.    Karlsson, Paula (HH 130A). Sukututkija, tutkinut ja antanut käyttöön alkuperäisiä kirkonkirjoja  www.digiarkisto.org

8.    Lavi (e.Uusi-Asmi), Salme (MA 32). Sukutarinan kertoja.

9.    Melander-sukukirja (viitteissä MA jossa A tarkoittaa Asmin sukua).  Yrjö Hormia: Kirkkoherra Matthias Melanderin (1639-1674) jälkeläisiä Pyhärannassa, Pyhämaassa ja niiden ympäristössä. Täydennys- ja lisäkoonti Tyyne Kaitila (1980)      990 siv.      [huom. sisältää paljon virheellisyyksiä!]

10.    Piha, Päiviö (HH 107). Sukutarinan tutkija.

11.    Piha, Waldemar (MA 20 ja HH 98): Sumuaallot. Runoja. (1961).

12.    Salo tai Uusi-Jaakkola ( Piha, Wahlman), Kustaa (MA 19).

13.    Tapani, Isac Daniel Isacinpoika (MA 17).

14.    Tiirikka, Antero (HH 15). Sukutarinan muistiinmerkitsijä (21.3.1981) ja edelleenvälittäjä.  Ks. Liite 1.

15.    Uusi-Asmi, Frans Viljo (MA 31). Sukutarinan kertoja.

16.    Vanha-Asmi, Lovisa Fredrikintytär (MA 5 ja 17).

17.    Vanha-Asmi, Lovisa Fransina (MA 17 ja 18).

                    


                    
                    LIITE 1

Jäljennös muistiosta jonka Antero Tiirikka lähetti Päiviö Pihalle 19.12.1985:
Muistitietona on sitkeästi elänyt juoru (yli 130 vuotta) että Lovisa Tapani-Piha voisi olla Samuel Hellmanin avioton tytär. Kun tutkin Iisak Tapanin, Lovisa Asmin ja Samuel Hellmanin ikä- ja varallisuussuhteita, niin ei ole yhtään ihmeellistä vaikka niin olisi käynytkin. Asiassa oli jotakin mutkistumaa todistaa lapsen (Lovisa Pihan) syntymä – vain 25 päivää vihkimisen jälkeen.
Oheisena sukukaavio. Lähteenä olen käyttänyt Yrjö Hormia – Tyyne Kaitila Sukukirja Matthias Melander. Asmin suku (Asmundi) Taulut 5, 17, 18, ja 20.  Uusikaupunki 1980. Suulliset tiedot olen saanut Salme Lavilta s. 1926 ja hän taas isältään Viljo Uusi-Asmilta s. 1901.
                    
Fredrik Henrikinpoika Rostedt
Asmundi s. 1802,   puoliso
Anna Loviisa Grönlund s. 1812

Samuel Hellman Loviisa Asmi   Iisak Daniel Tapani
s.5.5.1838         s.10.6.1837    s.7.3.1828

                        k.7.2.1918      k.22.6.1989

                               Vihityt 4.6.1857

Gustaf Wahlman puoliso Lovisa Fransiina Tapani-Piha
                                    s. 29.6.1857
                                    k. 2.11.1943






- Onhan se ollut mahdollista, että samanikäiset ovat ”leikkineet”, mutta todentullen on valittu puolisoksi vanhempi varakas isäntä.

Juorun on muistiin merkinnyt 21.3.1981 Antero Tiirikka


Lähetekirjelmä edelliseen oli seuraava:

                Joulun edellä 1985
”Serkku” hyvä!

Oli silloin kesällä keskustelua oheen liittämästäni ”tutkielmasta”.
    Lisäsipä Salme Lavi isänsä kertoneen että tapauksen johdosta Samuel lähti lukkarin kouluun koska oli harmistunut kyläläisten puheisiin.
- Tässäpä sitä olisi tulevaisuuden geenitutkijoille käytännön työmaa.

 

Kuvaliitteen (henkilöt:
    Samuel Hellman        Lovisa Fransina Piha
    (HH 108)                   (MA 17 ja 18)
    1838-1914                 1857-1943


    Toivo Helo            Waldemar Piha
    (HH 127)               (MA 20 ja HH 98)
    1880-1916            1882-1951
  

 

kuvaliite.jpg