Tervetuloa Helkkilän Hellman-suvun kotisivuille!

Helkkilän Hellman-sukuun kuuluvat kaikki Emanuel ja Liisa Hellmanin jälkeläiset ja heidän kanssaan avio- tai avoliitossa olevat tai olleet.

Sivuston ylläpitäjänä on Tapio Suvanto. Häneen saa yhteyden sähköpostilla tapiosuvanto@gmail.com. Kaikki ovat oikeutettuja lähettämään materiaalia sivustolle laitettavaksi ja kaikenlaista tietoa, kuvia ja kertomuksia otetaan vastaan mielihyvin.

Helkkilän Hellman -suvun sukuseuran 70 -vuotistaivalta juhlittiin Raumalla 11.6. 2022

Helkkilän Hellman -suvun 15.sukukokous pidettiin ravintola Juhlahovissa Raumalla 11.6.2022. Edellisestä sukutapaamisesta oli ehtinyt kulua jo 7 vuotta. Koronaepidemian vuoksi tapaamista oli jouduttu kahdesti siirtämään vuodella eteenpäin. Mutta nyt suvun jäsenet pääsivät taas toistensa pariin ylläpitämään ja jatkamaan sukuseuran pitkää tapaamisperinnettä. Juhlapaikkakin oli monelle ennestään tuttu. Sukutapaamisia on Juhlahovissa järjestetty kahdesti aiemminkin (v. 2005 ja v.2010). Aurinkoisessa, lähes helteisessä säässä paikalla oli yhteensä 84 suvun jäsentä, jotka oltermanni Seppo Kartanon tervehdyspuheen jälkeen asettuivat perinteiseen yhteiskuvaan.

Sitten edellisen tapaamisen sukuseuramme on ylittänyt kunnioitettavan 70-vuoden rajapyykin. Jouko Helomaan esitys (ks. alla) Seuran ja suvun historiasta ja tapaamisperinteestä kuvaa oivallisesti ja seikkaperäisesti näitä vuosikymmenien aikana järjestettyjä tapaamisia. Kantavanhempiemme synnyinsijoista johtuen Rauman kieli on aina läheisesti kuulunut sukutapaamisten yhteyteen. Rauman murre on edelleenkin monen suvun jäsenen "oma kieli" ja Ossi Paavolan loistavasti esittämä Nortamon kirjoittama raumankielinen tarina suorastaan hurmasi juhlaväen. Kantaisä Emanuel Hellmanista tamperelaisessa valokuva-ateljeessa vuonna 1879 otettuun valokuvaan liittyy Tapio Suvannon kertoma mielenkiintoinen tarina. Kyseessä ollut pitkä ja vaivalloinen hevoskyyti Kestikievareineen Raumalta Tampereelle ja takaisin. Edellisten lisäksi ohjelmassa oli yhteislaulua ja varsinaisen ohjelmaosuuden alussa tarjottu juhla-ateria.

Varsinaisen 15.sukukokouksen asialistalla tärkein kohta oli sukutoimikunnan valmistelema esitys sukuseuran rekisteröimiseksi. Tähän liittynyt Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) päätös Seuran sääntöjen ennakkotarkastuksesta on saatu 4.1. 2022. Päätöksessä todetaaan, että sääntöjen merkitsemiselle yhdistysterkisteriin ei ole estettä. Käytännössä rekisteröinti tarkoittaa rekisteröimättömän Helkkilän Hellman -suvun sukuseuran muodollista purkamista ja Seuran toiminnan jatkamista uuden Helkkilän Hellman -sukuseura ry:n nimellä. Sukukokous hyväksyi yksimielisesti rekisteröintiin liittyvän Seuran purkamisen. Puretun Seuran jäsenille tarjotaan mahdollisuus jatkaa perustettavan Helkkilän Hellman -sukuseura ry:n jäseninä. 

Uuden Helkkilän Hellman -sukuseura ry:n perustamisasiakirjan allekirjoitus ja järjestäytymiskokous (ensimmäinen sukukokous) pidettiin edellisen kokouksen jälkeen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Tapio Suvanto. Hallituksen jäseniksi Jouko Helomaa (toimii samalla hallituksen varapuheenjohtajana), Arja Tienhaara, Elisa Saarivirta, Päivi Nyman, Jussi Ahvenjärvi, Tuula Maijala, Anni Helkiö, Soili Lehtinen, Elina Lindgren ja Mikko Mäki. Suvun oltermannina jatkaa Seppo Kartano. Seuran perustamisilmoitus liiteasiakirjoineen on kokouksen jälkeen toimitettu PRH:lle. Virallinen päätös ja ilmoitus rekisteröinnistä saataneen loppukesästä. Jäsenyyden jatkamista koskeva ohje puretun Seuran jäsenille toimitetaan rekisteröimispäätöksen tultua voimaan.

 

Jouko Helomaa: Helkkilän Hellman-suvun historiasta ja tapaamisperinteestä

       


Kantavanhemmat Emanuel Hellman ja Liisa Virkku ja heidän lapsensa

Suvun kantaisä Emanuel Hellman (12.7.1794-12.2.1881) ja hänen esipolvikaavionsa

Suvun kantaäiti Liisa Virkku (28.3.1798-20,6.1868) ja hänen esipolvikaavionsa

Liisa Tiirikka (7.6.1830-19.2.1892)

Amalia Ylitalo  (26.12.1832-11.10.1915), toiseksi vanhin tytär

Kustaa Hellman, vanhin poika (5.6.1835-15.9.1891) vaimonsa Nuuran kanssa ja Nuura kaikkien lastensa kanssa 1890-luvun loppuvuosina

Samuel Hellman (5.5.1838-28.1.1914), Emanuel Hellmanin toiseksi vanhin poika. Tässä kuvassa Mimmin Hellmanin kanssa jouluna 1912-13 (?)

Juho Hellman (7.9.1842-15.2.1917), toinen kuva ja tässä kuvassa perheineen 1900-luvun alussa

Eeva Kestilä (7.9.1842-16.6.1887)

 

 Suvun verkkosivuille lähetettyjä

Vinkki: sivuston tekstin saa suuremmaksi painamalla  ctrl ja + -näppäi

 Valokuva Wanhan Helkkilän päärakennuksesta ja Muorintuvasta vuodelta 1907. ( Lähettäjä Jouko Helomaa)

Akvarellimaalaus Wanhan Helkkilän päärakennuksesta vuoden 1907 valokuvan pohjalta (Tapio Suvanto 2020)

 Raimo Helomaa innostui höyryvetureista jo lapsena (Helsingin Sanomat 28.3. 2020) 

Jorma Karjalainen, vauhdikas pojanpojantyttärenpoika. Emanuel Hellmanin ja Liisa Virkun jälkeläisiä 2000-luvulla.

 Jouko Helomaa: Juho Hellmanin asuinkiinteistö Perniössä

Muistutus:  Sukutietojen päivitys/tarkistus onnistuu nykyisin joustavasti näillä verkkosivuilla olevalla sukutietojen täydennyslomakkeella, jonka voi täyttää kokonaan tai vain tarpeellisilta osin. Samalla lomakkeella voi myös tarvittaessa pyytää nähtäväkseen otetta omista tiedoistaan. Tätä kautta toivomme myös saavamme runsaasti lisää suvun jäsenten ajantasaisia yhteystietoja, erityisesti voimassa olevia sähköpostiosoitteita ja puhelinnumeroita.

 

Vieressä sukumme logo ja vaakuna. Katso tarkemmin selostusta täältä

gabor_molnar_hellman_large.jpg

logo.jpg