Päiviö Piha: Terveisiä menneisyydestä

Päiviö Piha tekee kesällä 2000 Irja-vaimonsa kanssa tiiviin matkan suvun maisemiin: asevelitapaaminen Vammalassa avaa ovet muistoihin, Tyrvään kirkolla vanhempien haudalla viivähdetään ja mieleen palaa hetki, jolloin kymmenlapsinen perhe oli sodan keskellä kerran kokonaan koossa (1943). Raumalla Pyhän Ristin kirkko ja äidinäiti Nuuran tarina johdattavat suvun sivistyksen ja sitkeyden äärelle; isän puolen sukuhaudalla (Wahlman-Piha) muistot isoäidistä sekoittuvat Vermuntilan torpan tuoksuihin - valkoruusuihin ja sireeneihin - joiden paikalla on nyt villiintynyt viidakko. Äidin lapsuudenkoti Heikkilä on jo muiden, ja Varhokylän Uusi-Jaakkolasta on jäljellä koivurivi ja Vienon itsenäisyyden vuonna istuttama kuusi; paikallinen muisto kertoo myös Vienon ja Fannin traagisesta lopusta. Piha pohtii nimensä juuria Rauman-Pyhämaan seudun talonnimissä ja päättää matkan Turkuun: kodit ovat poissa, hautakivet hetken vielä puhuvat. Kaiken ylle jää äidin lause: "Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan." Lyhyt, haikea retki, joka herättää halun lukea alkuperäinen kertomus kokonaisena. Koko tarinaan pääse täältä