Suvun kehystarina

Liisa-emäntä astuu ulos tuvan ovesta. Sanko kädessä keinahdellen hän kulkee kohti kaivoa. Yhtäkkiä hän pysähtyy niille jalansijoilleen. Jostain hänen korviinsa kantautuu viulun vingutusta. Aivan läheltä, omasta pihapiiristä… heinäparveltako se kuuluu? Omat pojatko ne siellä soittelevat! Tähän hän ei suostu. Tuollainen maallinen pelivärkki ei hänen poikiansa saa turmella! Luonteelleen uskollisena Liisa ratkaisee asian omalla tavallaan. Hän etsii tuon turhuuteen viekoittelevan soittimen käsiinsä – ja heittää sen palavaan uuniin. Viulu on poissa, mutta poikiensa rakkautta musiikkiin Liisa ei kykene sammuttamaan.

Eikä hän sitä halunnutkaan, omalla maanläheisellä tavallaan vain pyrki ohjaamaan sitä oikeampaan suuntaan, korkeammalle, syvemmälle, todempaan. Liisa-äiti tuhosi viulun, mutta ei musiikkia ja iloa lastensa elämästä. Niistä heinäparvella soittajista tuli yhdestä kanttori ja toinen rakensi perheelleen kotiurut, joista oli iloa oman väen lisäksi koko asuinseutunsa ihmisille.

Tämä kertomus on vain yksi pieni tarina meitä edeltäneiden sukupolvien pitkässä historiassa. Siihen kertomukseen me kaikki liitymme. Juuri tämä tarina on vain meidän, vain tämän suvun, ei kenenkään muun historiassa tapahtunut. Siksi tämä tarina elää meissä vielä tänäänkin ja yhdistää meitä, tietoisesti tai tietämättämme.

Paljon on myös muita tarinoita, hetkestä hetkeen elettyä elämää, joka sitten pieninä pisaroina kuin tähdistä kimmonneina säkeninä yltää meistä jokaiseen tähän päivään saakka. Niitä tarinoita jos saisi iltanuotioilla kuunnella, kenties oppisi ymmärtämään, mistä on itse kotoisin.

Tätä on suku ja sukulaisuus, se että me tiedämme: tässä ovat juuret, suuret ja pienet, joista tulen minä. Ja tulemme me kaikki. Ilman kaikkea ennen ollutta ei olisi minuakaan… Siinä ovat juuret, joiden varassa voimme tuntea kuuluvamme johonkin ja saamme iloita yhdessä elämästä.

Tämä on tarina, joka on vain meidän. Kukaan muu ei voi tätä tarinaa kertoa omanaan. Jokainen meistä piirtää siihen oman viivansa, oman nuottinsa ja sävelensä. Niin kauan kuin me niin teemme, tämä tarina ei lopu, vaan jatkuu ja jatkuu…
H.v.B