Ilmari Helomaan puhe 9.4.1955

Sukutoimikunnan puheenjohtajan Ilmari Helomaan tervehdyspuhe.

Kulamaan Helkkilän ensimmäisen isännän Emanuel Hellmanin jälkeläisten, Helkkilän Hellmanin suvun, sukutoimikunnan puolesta julistan suvun sukukokouksen alkaneeksi.

Hyvät sukulaiset.

Sukutoimikunnan puolesta lausun teidät kaikki sukumme jäsenet, Emanuel Hellmanin jälkeläiset ja heidän puolisonsa, sydämellisesti tervetulleiksi tähän sukukokoukseen.

Meillä on ollut täällä sukukokous jo kerran ennen, 1951, mutta kun silloisten puutteellisten tietojemme perusteella emme voineet saada tietoa riittävän laajalti levitetyksi, silloin olivat tosiasiallisesti vain Emanuel Hellmanin poikien sukuhaarat edustettuina. On ilolla merkille pantavaa, että kokousta nyt voidaan pitää laajemmissa puitteissa.

Tehtäväni on antaa kokouksen alkajaisiksi jonkinlainen selostus siitä, mitä sukutoimikunta on suvun yhteisissä asioissa puuhannut ja saanut aikaan viime sukukokouksen jälkeen. Kun sukumme nyt on koolla viimekertaista laajempana, lienee paikallaan samalla mainita muutama sana yhteisistä kantavanhemmistamme sekä lyhyesti selostaa tämän sukuyhteistoimintamme tarkoitusta ja alkuvaiheita.

Emanuel Hellman, jonka jälkeläisiä tai jälkeläisten puolisoja me kaikki täällä olemme, Helkkilän talon perustaja ja ensimmäinen isäntä, syntyi 1974. Hänen syntymästään oli siis viime vuonna 12.7., kulunut 160 vuotta. Tänä vuonna on 126 vuotta siitä, kun hän mentyään naimisiin yhteisen kantaäitimme Virkun Liisa-tyttären kanssa, asettui asumaan Virkun maalle Hellmanin torppaan, ja 103 v. siitä, kun hän osti puolet Virkun talon maista ja siten muodostui Helkkilän talo. Palatkaamme ajatuksissamme vuoteen 1855, siis 100 v. taaksepäin. Silloin asuivat Hellmanin torpassa, josta siis oli mainitun oston kautta juuri muodostunut Helkkilä, isäntänä kantaisämme Emanuel Hellman, 61-vuotiaana, ja emäntänä kantaäitimme Liisa, 57-vuotiaana, lapsineen. Vanhin lapsista Liisa, 25-vuotias, oli jo poissa kotoa naimisiin menneenä. Toinen lapsista Amalia, 23-vuotias, pojat 20-vuotias Kustaa ja 17-vuotias Samuli, sekä kaksoset Juho ja Eeva, 13-vuotiaat, olivat nähtävästi kaikki kotona. Olihan siinä ”työntekijäjoukkoa talonkin tarpeiksi”, kuten Emil Helkiö muistelmissaan sanoo. Oli onnellinen koti, jonka piirissä, lainatakseni mainittuja muistelmia, ”vallitsi Herran pelko ja keskinäinen rakkaus, joka liitti perheen jäsenet toisiinsa lujalla siteellä”.

Aika kului, ja vähitellen nuoret toisensa jälkeen siirtyivät pois kotoa, muualta leipäänsä hakemaan. Suku hajaantui ja laajeni. Nyt kun on kulunut Liisa Hellmanin kuolemasta 85 vuotta ja Emanuel Hellmanin pitkän elämän päättymisestä 74 v., suku on ennättänyt, kantavanhemmat mukaan lukien, jo jopa kkudenteen polveen. Viime sukukokouksessa oli mukana useampia kolmanteen polveen kuuluvia eli siis Emanuel ja Liisa Hellmanin lapsenlapsia, ja onhan tässä heitä vieläkin muutamia elossa, mutta tänne on siitä polvesta enää voinut tulla mukaan ainoastaan oltermannimme Onni Elias Helkiö. Sen ohella sitä polvea kuitenkin edustaa myös kaksi avioliiton kautta sukuun tullutta. Kaikki muut täällä tiettävästi ovat neljättä tai viidettä polvea. Emanuelin ja Liisan jälkeläisistä on tällä hetkellä elossa varmuudella ainakin neljättäsataa, niin on suku laajentunut.

Me myöhäisempiin polviin kuuluvat emme tietenkään voi enää olla perillä aikaisempien polvien oloista ja vaiheista muutoin kuin meille säilyneiden muistitietojen ja virallisten asiakirjojen perusteella, ja vanhojen kaatuessa heidän muistitietonsa helposti jäävät nuoremmille polville säilyttämättä. Toivottavaa olisi, että suvun laajetessa ainakin jonkinlainen tietoisuus suvun yhtenäisyydestä säilyisi. Vaikka suvun yhtenäisyydellä nykyoloissa ei tietenkään ole sellaista käytännöllistä merkitystä kuin vanhempina aikoina, lienee oma mielenkiintonsa sentään monien mielestä sukuun liittyvien seikkojen tietämisellä. Eikä käytännöllinen merkityskään puutu aivan kokonaan. Viittaan jälleen siihen, että kantavanhempiemme hautojen häviämistä Rauman hautausmaalta, sen uudelleen järjestelyn yhteydessä, ei varmaakaan olisi tapahtunut, jos suvun nykyinen yhteistoiminta olisi alkanut ja sukutoimikunta ollut olemassa jo 20 v. sitten.

Tämän tapaisten ajatusten merkeissä muodostui Helsingissä olevien suvun jäsenten keskuudessa 1949 väliaikainen sukutoimikunta, joka niiden vaillinaisten tietojen pohjalla, mitä sillä silloin oli käyettävissä, koetti saada suvun yhteistoimintaa laajemmaltikin herätettyä. Kun asian alullepanijat olivat kaikki kantavanhempien poikien sukuhaaroihin kuuluvia – joiden sukuhaarojen kesken aina oli ollut jossain määrin kosketusta -, eikä lisätietojen saaminen muista sukuhaaroista ollut aivan vähäinen työ, oli meidän alussa pakko supistaa yhteydenotto vain niihin haaroihin, joihin itse kuuluimme.

Kun aloitteemme herätti suvun jäsenten mielenkiintoa, ryhdyimme järjestämään sukukokousta, joka pidettiin 26.3.1951, Emanuelinpäivänä. Silloin oli läsnä 43 suvun jäsentä kantavanhempien poikien sukuhaaroista, ja kokouksessa valittiin asiaa valmistellut toimikunta, osaksi täydennettynä, sukutoimikuntana edelleen hoitamaan yhteisiä pyrintöjämme. Kokouksessa keskusteltiin siitä, miten saataisiin toiminta laajennetuksi todella koko sukumme käsittäväksi, ja asia jätettiin sukutoimikunnan  kehitettäväksi.

Sukutoimikunnan tärkeimpiä tehtäviä kuluneena nelivuotiskautena onkin ollut yhteyden saaminen muihin sukuhaaroihin, kantavanhempiemme tyttärien jälkeläisiin, ja tuloksiin on päästy, kuten tämä sukukokous osoittaa. Saimme ensin hankituksi Rauman kirkkoherranvirastosta pitkät sukuluettelot Liisa Tiirikan ja Eeva Kestilän jälkeläisistä, ja vastaava selvitys Amalia Ylitalon jälkeläisten osalta hankittiin Pyhärannasta. Näistä saatiin pohja enemmille toimenpiteille, mutta nämä selvitykset olivat puutteelliset sen vuoksi, että lukuisat henkilöt olivat myöhemmin siirtyneet muihin seurakuntiin, eikä osoitteistakaan tietenkään ollut tietoja sukuselvityksissä. Kun olisi ollut ylivoimaista ryhtyä hankkimaan tietoja lukuisista osoitteista, koetimme aluksi saada yhteyttä vain joihinkin henkilöihin eri sukuhaaroissa. Saatiin selville, että Liisan sukuhaarasta oli Helsingissä Onni Erälaukko ja saimme yhteyden häneen. Hän on sen jälkeen ollut mukana sukutoimikunnan kokouksissa, ja osaltaan hänen ansiotaan lienee, että tässä kokouksessa on tieto levinnyt Liisa Tiirikan sukuhaaraan. Amalia Ylitalon ja Eeva Kestilän sukuhaaroista emme löytäneet ketään Helsingistä. Kun sukuluettelosta totesimme, että Rauman puolessa oli vielä elossa Amalian tytär Eeva Nieminen, Saaren Eevaksi lienee häntä kutsuttu, kirjoitimme hänelle selostaen asiaa ja hänen kauttaan tiettävästi tiedot ovat levinneetkin. Hän on jo 83-vuotias. Sukutoimikunnan puolesta pyydän Amalian sukuhaaraan kuuluvia täällä olevia toimittamaan hänelle meidän kaikkien kunnioittavat kiitoksemme ja terveisemme. Eeva Kestilän sukuhaaran osalta kirjoitimme vastaavasti hänen elossa olevalle tyttärelleen Elsa Valtaselle, saimme häneltäkin vastauksen, mutta hänen lähimmillään ei liene ollut harrastusta asiaan, eikä Eevan jälkeläisiä täällä valitettavasti liene ketään. Ehkäpä täällä mukana olevat raumalaiset voivat levittää tietoa Eevan sukuhaarankin keskuuteen. Joka tapauksessa voimme todeta, että pyrkimyksemme suvun saamiseksi sukukokoukseen ja muuhun yhteistoimintaan on saanut osakseen laajaa vastakaikua.

Toisena sukutoimikunnan aikaansaannoksena on Emil Helkiön muistelmien monistuttaminen. Viime sukukokouksessa jo kerrottiin, että Emil Helkiö oli viimeisinä vuosinaan 1930-luvulla kirjoittanut vahakansivihkoon erinomaisen paljon sukutietoutta etenkin omasta sukuhaarastaan, mutta koko suvustammekin, ja että tämä vihko ainoana kappaleena häviämisvaaralle alttiina. Sukutoimikunnassa pohdittiin miten voitaisiin saada nämä muistelmat monistettuina suvun jäsenten käyttöön ja jälkipolvillekin saataviksi, monistaminen oli kuitenkin melkoinen rahakysymys. Kun sitten runsas vuosi sitten Emil H:n veli Onni Helkiö, täytti 80 v., päätettiin muistelmien monistaminen yhdistää tähän 80 v.-päivään, antaa oltermannille lahjakappale ja samalla saada vähän vaatimattomammassa ulkoasussa kappale muistelmia itse kullekin. Monisteita otettiin 60 kpl:n ”painos” monistuskoneella ja jaettiin tilaajiksi ilmoittautuneille. Moniste käsittää toista sataa tiheään kirjoitettua sivua. Ihmetellä sopii, miten Emil Helkiö on saanut näinkin paljon sukutietoutta kerätyksi. Hän on muistelmillaan tehnyt erinomaisen kunnioitettavan palveluksen kaikille sukutietoutta harrastaville suvun jäsenille.

Toisena pienempänä monistustyönä lienee syytä mainita isoisäni Juho Helomaan loppuiällään kirjoittaman ja eräässä joululehdessä julkaistun kuvauksen joulunvietosta Helkkilässä 1850 monistaminen ja levittäminen suvun jäsenille viime jouluksi, samalla kun alustavasti tiedusteltiin tämän sukukokouksen suunnittelusta.

Ja sitten asia, jota ei sovi tässä yhteydessä sivuuttaa, vaikkei se oikeastan koko sukutoimikunnan ansiota olekaan. Oltermannimme on kirjoittanut suvulle oman marssin ja sukutoimikunnan jäsen Yrjö Helkiö on sen säveltänyt. Marssi on siis suvun jäsenten oma aikaansaannos.
Olen tässä esittänyt piirteitä sukutoimikunnan toiminnasta. Kokouksissa, joita lienee ollut koko nelivuotiskautena kuusi, on tietysti keskusteltu muistakin suvun asioista, kuten esim. tämän sukukokouksen järjestelyyn liittyvistä käytännön kysymyksistä, mutta en väsytä kuulijoita enää pitemmällä selostuksella.

Mainitsen kuitenkin vielä, että Ilma Orkamo laati tämän sukukokouksen edellä Länsi-Suomi –lehteä varten lyhyehkön selostuksen Emanuel Hellmanista ja hänen suvustaan. Kirjoitus lähetettiin lehdelle, jonka lukijakuntaa arvelimme sen kiinnostavan, ja se julkaistiinkin lehdessä 2.4. 1955.

Hyvät sukulaiset.

Viime sukukokous pidettiin Emanuelin päivänä, kantaisämme nimipäivänä. Nyt, jälleen kokoontuessamme, sattuu olemaan suvun vanhimman elossa olevan miespuolisen jäsenen, oltermannimme kunniaksi Eliaksen päivä. Toivotamme onena hänelle, samoin kuin hänen täällä olevalle nuoremmalle kaimalleenkin.

Toivon, että tästä tilaisuudesta muodostuu pysyvän, miellyttävän muiston ilta kaikille läsnä oleville.