Torpanpoika Etelä-Satakunnasta

Eräitä muistelmia sata vuotta sitten syntyneestä Kustaa Hellman-Helkkilästä

Kirjoittanut J.E.Helkiö, julkaistu sanomalehti Länsi-Suomessa numerossa 129 (1935)

Sata vuotta sitten Kustaan päivän aattona – 5 pnä kesäk. 1835 – syntyi Kulamaalla, Hellmanin torpassa perheen poikalapsista ensimmäinen ja sai kasteessa nimekseen Kustaa. Ennestään hänellä oli kaksi siskoa ja myöhemmin hän sai kaksi veljeä ja yhden siskon. Lapset syntyivät ja kasvoivat aikana, jolloin Rauman maaseurakunnassa ei ollut vielä minkäänlaisia kouluja. Siksipä ei opinhaluinen ja lahjakas Kustaa-poika, enempää kuin veljensä ja siskonsakaan saanut kouluopetusta. Jos halusi ja kykeni yrittämään eteenpäin, täytyi sen tapahtua aivan ominpäin. Siinäpä sitten oli edessä hankaluuksia varsinkin kun pienestä pitäen oli aamusta iltaan aherrettava ruumiillisen työn kimpussa, eivätkä omaiset, isä ja äiti, osannet edes kirjoittaa. Ominpäin oli kirjoitustaito hankittava. Ei siinä luonnollisesti pitkälle päästy, mutta jatkuvan harrastuksen kautta, ja kaikkia työn lomahetkiä hyväkseen käyttäen kehittyi Kustaa hellman sekä kirjoitus- että laskutaidossa ja myöhemmin tavallisimmin tarvittavien lakien ja yhteiskuntaelämän tuntemisessa siinä määrin, että hän saavuttamillaan tiedoilla kykeni palvelemaan paikkakuntalaisia monenlaisissa tehtävissä.

Aluksi tuli maanviljelys hänen pääasiallisimmaksi toimekseen. Sehän lankesi luonnosta torpan pojalle. Ja kun hänen isänsä, joka vuodesta 1829 oli hallinnut vaimonsa kotitalosta saamaansa torppaa, sitten 13 p. lokakuuta 1852 osti puolet samaisen (Virkun) talon maista, - 3/16 manttaalia ja 299.944 tynnyrinalaa – niin maatyöntekijöitä tarvittiin sitäkin enemmän. Varsinaisen elämäntehtävänsä suorittikin Kustaa Hellman maanviljelijänä. Vuonna 1863 osti hän isältään edellä mainitun talon ja 6 pnä kesäkuuta 1864 alkoi hän rakennuttaa taloonsa, jota tähän asti oli hoideltu entisestä Hellmanin torpasta käsin, uutta talousryhmää pää- ja ulkorakennuksineen. Siitä syntyi nykyäänkin vielä kaunis Helkkilän talo. Tätä keskikokoista tilaansa viljeli hän tarmolla, raivauttaen m.m. jo nälkävuosina 1867 – 1868 miltei kaikki Helkkilän niittyalueet peltoviljelykselle, harjoittaen niissä sittemmin n.s. koppeli-vuoroviljelystä. Tämä oli uutta siihen aikaan sillä paikkakunnalla ja aiheutti aluksi väestön arvosteluja ja monenlaisia epäilyksiä. Mutta tulokset olivat hyviä ja se antoi sysäyksen ympäristön viljelijöillekin. Ainakin kerran sai Hellman Keisarillisen Suomen Talousseuran kunniakirjan ja pienen rahallisen palkkion tunnustukseksi viljelysharrastuksestaan.

Helkkilää asuessaan isännän työmäärä laajeni ja lisääntyi sekä sisään että ulospäin. Perheensä lisääntyi runsaasti vuosien kuluessa ja lasten kasvatus luonnollisesti aiheutti omat moninaiset, joskin miehiset huolensa ja ympäristö kysyi miehen tietoja, taitoja ja kykyjä. Jo nälkävuosien aikoina näkyy Hellman olleen kunnanlainamakasiinin hoitajana ollen siinä sittemminkin vuosikausia. Ainakin vuodesta 1869 on hän sitten kutsuttu kunnallislautakunnan varaesimiehen toimeen ja marraskuun 21 p:nä 1881 valittiin Hellman kunnallislautakunnan esimieheksi, jonka tehtäviin kuului myöskin kunnan vaivaisten hoito. Kuuden vuoden kuluttua halusi hän vapautua lautakunnan esimiehen toimesta, mutta erityisestä pyynnöstä suostui hoitamaan sitä edelleen. Kun mainittu pyyntökirjelmä vuodelta 1887, jonka on kirjoittanut silloinen kuntakokouksen puheenjohtaja ja esimies fil.maist. Hugo Brander, jossakin määrässä kuvaa kuntalaisten mieltä Hellmanista kunnallismiehenä, suotaneen minun merkitä siitä tähän seuraavat sanat:
”Kuntakokouksessa - - - olivat kaikki kuntalaiset sitä mieltä ja toivoivat sitä, että Te hyväntahtoisesti vieläkin sentään rupeaisitte sanottuun virkaan, erittäinkin kun aina, omia vaivojanne säästämättä huolellisesti olette toimittaneet virkaanne sekä parhaiten olette perehtynyt sanottuun toimeen. Pyytäisin siis - - ettette kieltäytyisi rupeamasta (edelleen) kunnallislautakunnan esimieheksi.”

Sen aikuisista kunnallisasiain pöytä- ja konseptikirjoista käy ilmi, ettei Hellmanin osuus kunnallisasiain käsittelyssä ollut aivan vähäinen.
Kouluasia oli erityisesti Hellmanin sydämellä. Jäätyään itse aikoinaan kokonaan vaille kouluopetusta – ”vaikka sitä niin halusin”, kuten hän itse eräässä kirjeessään on maininnut – ja tuntien siitä johtuneen puutteen, hän lämpimästi, vakaumuksestaan ja vastustajien mielipiteitä kuulematta ajoi osaltaan kuntansa kouluasioita. Oli jo 1860-luvulla saatu ensimmäiset n.s. Normanin vähäinlasten koulut. Olipa Hellmanin – joka oli kolmasti avioliitossa – viimeinen puoliso Nordmanin koulun ensimmäinen naisopettaja, joten sitäkin tietä saatiin vaikutuksia koulun hyväksi. Mutta ylempää kansakoulua ei ollut, eikä saatukaan pitkään aikaan. Vaikka jo niinkin varhain kuin v. 1871 kansakouluperustamisasia oli ensimmäisen kerran kuntakokouksen käsiteltävänä, niin ei se kuitenkaan päässyt toteutumaan ennen kuin vasta enemmän kuin 20 vuoden kuluttua. Mutta koko ajan oli Hellman muuan niitä, ja varsinaisista talonpojista miltei ainoa, joka lämpimästi puolsi kansakoulun saamista kuntaan.

Sillä välin, kun asia alati lykkääntyi, ryhtyi hän koko vaikutusvallallaan muutamien muiden, varsinkin papiston kera, ajamaan kunnan kirkollisten kiertokoulujen kehittämisasiaa, jotta edes sen tarjoamasta opetuksesta olisivat lapset voineet päästä osallisiksi.
Tulos tästä yrityksestä olikin suotuisa. Kiertokoulujen ja opettajien lukua lisättiin ja kouluille rakennettiin omia taloja miltei joka kylään. Niistä tehtiin ”seisovia”, kautta vuoden paikallaan toimivia oikeita pienokaisten oppilaitoksia. Vuonna 1899 oli kunnassa jo kokonaista 11 sellaista koulua ja koulutaloa.

Myöhemmin tuli sitten kansakoulujenkin vuoro. Kuinka verrattain yksinäisinä kansansivistyksen harrastajat Rauman seuduilla niihin aikoihin olivat, käy selvästi ilmi m.m. Ylistaron rovasti Salomon Hirvisen Hellmanille v. 1889 kirjoittamasta kirjeestä, jossa m.m. sanotaan: ”—Teidät tulen aina pitämään kiitollisessa muistossa senkin vuoksi, että Te ja Lundell-vainaja olitte ainoat Rauman maaseurakunnan isännistä, jotka minun siellä ollessani tajusitte kansakoulujen hyödyn ja tarpeellisuuden ja puolustitte niitä. Tämä oli ihme niinä aikoina kun kaikki muut maaseurakuntalaiset yhtenä miehenä ankarasti sotivat kansakoulua vastaan.”

Tämä rovasti Hirvisen lausunto pitää kyllä paikkansa, ja on yhdenmukainen kuntakokouksen pöytäkirjojen kanssa.

Paitsi maanviljelys-, kunnallisasiain ja kouluasiain harrastamisista riitti Hellmanilta niiden ohessa voimia muihinkin tehtäviin. Lukuisat ovat esim. ne pesänkirjoitukset, huutokaupat, perintöjaot ja testamentit y.m.s., joita Hellman suoritteli vuosikymmenien aikana eri puolilla kuntaa.

Tavallaan harvinaisuutena esiintyivät hänen soitannolliset harrastuksensa kodin piirissä, vaikkei hän itse osannut soittaa.  Ensin hän valmisteli virsikanteleita ja niillä kyllä soittelikin ja lauloi virsiä. Mutta sitten hän sai päähänsä ruveta rakentamaan pieniä pöytäurkuja. Vuonna 1880 hän ne sitten tekikin aivan omin käsin veljensä Juho Helomaan avustamana. Urut ovat nykyään Rauman museossa. Nekin osaltaan todistavat erään torpan pojan sivistysharrastuksista.

Rauman seudulla elää vielä niitä, jotka persoonallisesti tunsivat tuon sata vuotta sitten syntyneen ja jo v. 1891 kuolleen harkitsevan, vakavaluontoisen, raittiin ja alati kaikessa hyvässä eteenpäin yrittelevän Helkkilän isännän, joka Jumalalta saamiaan lahjoja halusi tunnollisesti käyttää perheensä ja yhteiskunnan hyödyksi. Sellaisia onkin syytä muistella.

J.E. Helkiö (1935)